2.12.1987

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 17.9.1984

Raastuvanoikeus on A:n kanteesta, jota Oy Riborio Ab on vastustanut, lausunut selvitetyksi, että A:n ohjattua vuonna 1973 Suomen Kansallisoopperassa Leevi Madetojan säveltämän oopperateoksen Pohjalaisia Oy Finnlevy Ab, nykyiseltä nimeltään Oy Riborio Ab, oli tammikuussa 1975 A:lta lupaa kysymättä niin sanottuna studioäänityksenä tallentanut tuon oopperateoksen A:n alunpitäen ohjaamien taiteilijoiden esittämänä äänitteelle sekä myynyt äänitteestä valmistamiaan äänilevyjä.

A oli, samalla kun hän oli katsonut, että hänellä oli kerrotuin tavoin syntyneen taiteellisen sävelteoksen luojana ja muuntelijana tekijänoikeuslain 1 ja 4 §:n mukainen tekijänoikeus teokseen, lausunut, että häntä oli teoksen suhteen pidettävä lain 45 §:ssä tarkoitettuna esittävänä taiteilijana, sekä vaatinut jutussa hyvitystä ja korvausta tallentamisesta ja sen aiheuttamasta haitasta.

Raastuvanoikeus on lausunut, ettei se luova panos, jonka A ohjaajana oli pannut puheena olevan oopperateoksen visuaalisen olemuksen luomiseen, ollut sillä tavoin havaittavissa teoksen studioäänityksenä toteutetussa akustisessa esityksessä, että A:ta olisi pidettävä teoksen tekijänä siinä muodossa kuin ooppera oli sävelteoksena kuultavissa äänilevyltä. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 7.000 markalla.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.4.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut asiassa selvitetyksi, että yhtiö oli raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla ilman A:n lupaa tallentanut A:n ohjaaman oopperan Pohjalaisia ääniversion sekä myynyt siitä valmistamiaan äänilevyjä.

Hovioikeus on, katsottuaan lausuminsa perustein, ettei A:lla ollut ääniversioon tekijänoikeuslain 1 tai 4 §:n mukaista oikeutta, todennut, ettei sanotun lain 45 §:n sanamuodosta tai lain valmisteluasiakirjoista ilmennyt, oliko esittävällä taiteilijalla ymmärrettävä ainoastaan henkilöä, joka itse välittömästi esitti taiteellisen teoksen, vai myös henkilöä, joka muuten vaikutti esitykseen esimerkiksi ohjaamalla niitä henkilöitä, jotka välittömästi esittivät teoksen.

Tekijänoikeuslaki on säädetty yhteispohjoismaisen valmistelutyön tuloksena. Ruotsin ja Norjan tekijänoikeuslakien valmistelutöiden mukaan myös ohjaajia voitiin pitää esittävinä taiteilijoina.

Oopperan ohjaaja suoritti esityksen kokonaistuloksen kannalta ja siten myös sen kuultavan osuuden kohdalta sellaisen huomattavan, taiteellisesti merkittävän panoksen, että häntä oli pidettävä tekijänoikeuslain 45 §:ssä tarkoitettuna esittävänä taiteilijana. Studioesityksen ei voitu katsoa mainitun lainkohdan soveltamisen kannalta olennaisesti eroavan näyttämöesityksestä.

A:lla oli edellä olevan perusteella katsottava olevan tekijänoikeuslain 45 §:n mukainen oikeus kysymyksessä olevan oopperan ääniversioon.

Tallentamalla oopperan ääniversion ilman A:n lupaa ja myymällä äänitteestä valmistettuja äänilevyjä yhtiö oli menetellyt tekijänoikeuslain 45 §:n vastaisesti. Yhtiö oli myös menetellyt sanotun lain 3 §:n vastaisesti siinä, että A:n nimeä ei ollut mainittu ohjaajana äänilevyn kannessa eikä librettovihkossa. Yhtiö oli siten velvollinen suorittamaan A:lle tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen.

Sen vuoksi hovioikeus on, pitäen yhtiön A:lle maksettavana kohtuullisena hyvityksenä 3.000 markkaa, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, velvoittanut yhtiön suorittamaan sanotun määrän 5 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa 7.000 markalla.

Perustelu

Hovioikeuden tuomio on, A:n tyydyttyä hovioikeuden ratkaisuun, saanut lainvoiman siltä osin kuin A:n kanne tekijänoikeuslain 1 ja 4 §:ään perustettuna on hylätty. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vain A:n oikeudesta lain 45 ja 3 §:n mukaan.

Korkein oikeus katsoo, että myös lavaohjaaja on tekijänoikeuslain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettu esittävä taiteilija, jonka esitystä kirjallisesta tai taiteellisesta teoksesta ei hänen suostumuksettaan ole lupa ottaa äänilevyyn. Jutussa ei kuitenkaan ole näytetty, että A:n panos oopperan Pohjalaisia ohjaajana Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1973 olisi kuultavissa kysymyksessä olevassa äänitallenteessa ja että hänen esitystään siten olisi otettu äänilevyyn. Näin ollen Oy Riborio Ab ei ole menetellyt tekijänoikeuslain 45 §:n 1 momentin vastaisesti tallentaessaan oopperan äänilevyyn A:n suostumuksetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan nyt kysymyksessä olevalta osalta ja kanne hylätään myös tekijänoikeuslain 45 ja 3 §:n nojalla ajettuna sekä yhtiö vapautetaan suorittamasta A:lle hovioikeuden määräämiä hyvitystä ja oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä lauseesta ilmenevän periaatteen mukaan yhtiö ei saa korvausta kuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi yhtiö saa pitää vahinkonaan myös täällä olleet kulunsa.